Avainsana-arkisto: Tuula Launonen

Minä ja maisema, 28.6.-31.7.2009

Kantaaottavaa taidetta maiseman puolesta Taideyhdistys Idun viidennessä kesänäyttelyssä.


Mukana olivat: Riikka Jaakkola, Ulla-Maija Kylämarkula, Elina Kylämarkula, Tuija-Maija Laine, Tuula Launonen, Satu Lusa, Merja Markkula, Leena Miettinen, Leena Männistö, Raija Nokkala, Asta Ranttila, Eeva Maria Salo, Kerttu Salonen, Sirpa Sillanpää, Pirkko Siivonen, Maija Tuurna, Outileena Uotila ja Tarja Heikkilä.

Riikka Jaakkolan leipälajeja ovat musiikki ja opettaminen. Makasiiniin hän toi nähtäville keramiikkaa: lintuja ja pienen metsikön puita.

Myös Urpolan vanhan emännän Ulla-Maija Kylämarkulan teokset olivat keramiikkaa: mm. omakuva ”Kahven ryystäjä”.

Elina Kylämarkula tallensi installaatioonsa menneen maalaismaiseman tunnelmia: ”Maalaismaisema, työnteon ja lepohetkien maisema. Toisen ajan ja paikan maisema.”

Posliininmaalaajamestari Tuija-Maija Laine esitteli hehkuvia tauluja ja komeita vateja.

Tuula Launonen oli tehnyt olkitaulusarjan taitavana ja monipuolisena oljen käsittelijänä.

Graafinen suunnittelija Satu Lusa toi makasiinin seinille voimakkaissa väreissä ja tunnelmissa leiskuvan Luontoäidin kalenterin.

Merja Markkulan teemana oli Minähän olen vettä. Huomattava osa laajaa installaatiota olivat Kankaanjärven Kuolinpaidat. Biotaitelijana tunnettu Markkula halusi teoksellaan muistaa Kankaanjärveä, joka on Turun kaupungin vesihuolto-operaatioiden takia muuttunut mutakuopaksi. Ympäristömietteisiin on liitetty meitä jokaista koskeva hyvän elämän päättävän arvokkaan ja lempeän kuoleman toiveen.

Leena Miettisen valokuvat koristivat jo sisäänkäyntiä makasiiniin. Hän on kuvannut luonnon yksityiskohtia ja maisemia tarkalla näkemyksellä.

Kädentaitajien kujan yrittäjä Leena Männistö on myös tuonut näytille valokuvia.

Raija Nokkalan laareissa oli viehättävän humoristisia maalauksia ja esineinstallaatio Raijasta taiteen morsiamena. Yhdessä tauluista klovniperhe ihailee perheen pienimmän ensimmäistä temppua.

Asta Ranttilan tekstiilitaulussa oli laidunnusta raitamatolla.

Eeva Maria Salon tauluissa lähiluonnon pienet otukset olivat saaneet satuhahmot. Näätä on ”hulttiopoika, kaunis ja notkea, tulee milloin mielii, syö ja häipyy ennen aamua.” Pensaikon fasaaneista tai muista rapistelijoista Eeva Maria kertoo: ”Ne on taas maisemissa ja höyhenissä. Puskan veljekset”.

Keraamikko Kerttu Salonen harrastaa myös huovutusta. Huopaisissa ”seinätauluissa” ja suuressa keramiikkavadissa on vaikutteita Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuurista.

Huovuttaja Sirpa Sillanpään laarissa oli huovutettujen vaatekappaleiden lisäksi värikäs naisellinen paperiveistos.

Akvarellisti Pirkko Siivosen elämässä tärkeitä ovat myös samojedinkoirat. Näytteillä oli akvarellisarja pojan ja koiran seikkailuista ja rakukeramiikkainen Jassu ja pehmoinen villatakki, jossa on enemmän valkoista koirankarvaa kuin lampaanvillaa.

Espanjassa asuvan ja taidetta tekevän Maija Tuurnan töissä on väriä, valoa ja aurinkoa.

Outileena Uotilan laarissa oli kauniita luontokuvia sekä hienoja ja kekseliäästi toteutettuja tekstiilitauluja.

Tarja Heikkilä on tehnyt kirjan ”Risuja ja rautalankaa” niitä oli käytetty myös hänen näyttelyteoksiinsa.

Luonnosta, 20.8. – 4.9.2005

Taidenäyttely teemana Luonto
20.8. – 4.9.2005
Taidemakasiini, Perkiöntie, Humppila


Taiteilijat:

Katja Koffert, Humppila
Lähtee luonnosta ja tekee installaatioita mm. sammaleesta.

Niina Laitonen, Forssa
Nuori, vastavalmistunut taiteilija. Työskentelee useammalla eri tekniikalla. Hän on taidegraafikko ja maalari tehden myös akvarelleja. Hänen töissään on symboliikkaa ja ideat lähtevät niin omasta kuin ystävien elämästä. Myös näyttelypaikka, vailjamakasiini, on maustanut hänen töitään.

Tuula Launonen, olkitaiteilija Alastarolta
Materiaali kasvaa lähellä. Olki on hänelle ympäristöllinen haaste. Se taipuu hänen käsissään monenlaiseen muotoon, muunmuassa koruiksi. Tuula on TAIKO:n jäsen.

Marjukka Malkki, kuvanveistäjä Somerniemeltä
Marjukan materiaaleina ovat ovat pronssi ja kivi. Veistokset ovat pieniä ja aiheet tulevat elämästä. Hän ei halua selittää töitään vaan antaa katsojalle vapauden tutkia niitä omista lähtökohdistaan.

Heikki Mäntymaa, Helsinki
Performanssitaiteilija joka esittelee valokuvia sarjasta: Miehen luonto.

Raija Nokkala, Uusikaupunki
Hänen ideanaan on tehdä vihreä huone jossa on naivistisia maalauksia. Raija kuvaa ihmisiä eläinten kautta. Lehmä, joka usein esiintyy korkokengissä, on hänen oman sielunsa kuva.

Asta Ranttila, Forssa
on monipuolinen taiteilija. Hänen kotipaikkansa on Forssa. Asta syttyy eri materiaaleista ja työtavoista. Viimeksi hän on huovuttanut villaa. Pehmeän vastakohtana syntyy romutaidetta ja esinekollaaseja. Asta on energinen ja impulsiivinen. Mielikuvitus on voimavara, fantasia johtotähti. Hän rakastaa puhtaita ja kirkkaita värejä.

Outi Rämö, Forssa
Outi on värimaalari. hän työskentelee öljyväreillä paksujakin kerroksia, toisinaan aikaisemmin maalattujen töiden päälle. Värit ovat merkityksellisiä, materiaalia joka kertoo päiväkirjanomaisesti arkielämän tilanteista ja tunteista. Maalaukset ovat abstrakteja, Outin lauluja tai sävellyksiä. Niitä ei ole asetettu jalustalle vaan ne ovat osa elämää. Kaikkea ei voi sanoin selittää.

Pirkko Siivonen, akvarellisti Loimaalta
Toisinaan akvarelli muuttuu öljyvärityöksi. Pirkko kuvaa realistisesti arkipäivän asioita näkemisen kautta, mielellään asetelman muodossa. EU:n myötä on herännyt kysymys suomalaisesta ruuasta. Tänään on esillä jokapäiväinen leipämme, vetemme ja perunamme.

Eija Suneli, Santtio
Eija käyttää kaikkia luonnosta eteen tulevia materiaaleja. Hän miettii mitä niistä voi tehdä ja haluaa herätellä ihmisiä näkemään ja kokemaan luonnosta tekemisen helppoutta ja hauskuutta. Eijan työt ovat mm. mielikuvituspursia. Luonnossa on pajua, metallia, savea, olkea ja paljon muuta. Kaikkea sitä hän käyttää. Hän myös maalaa. Myös posliini on hänen maailmaansa.

Maija Tuurna, Espanja, Andalusia
Taiteilija maalaa teoksensa käyttäen öljyväriä. Toisinaan hän yhdistää maalauksiinsa kollaasia. Hän on coloristi. Värit ovat valovoimaisia ja puhtaita. Katsoja kohtaa niissä valon Espanjasta tai Suomesta, riippuen siitä missä hän niitä katsoo.

Tiina Tuurna, Tampere
Kuvataiteilija, jolle yhteiskunta on tärkeä. Tiina tekee performansseja, ympäristötaidetta ja yhteisötaidetta yhdistäen eri elementtejä toisiinsa sekä luontoon liittyen. Töissä vuorovaikutus on tärkeää. Työt ovat rauhallisia ja luonnolla on niissä tärkeä osa. Muu ry:n jäsen.

EevaMaria Salo, Humppila
EevaMaria on valmistunut öljyvärimaalariksi, mutta on joutunut luopumaan tekniikasta. Hän käyttää vesiliukoisia värejä, kokeilee ja etsii erilaisia materiaaleja ja vaihtoehtoja mielialavaihtelujen mukaan. Hän opettaa Loimaan Ammatti-Instituutissa.

Outileena Uotila, Vammala
Luonto-opas ja tekstiilisuunnittelija, tuo luontoa säkeissä sisälle.

Uniikkiryhmä:

Tuuli Autio ja Teemu Autio, Humppila
Molemmat ovat puuseppiä ja tekevät käyttö- ja taide-esineitä puusta. Puu on heille kiehtova ja moni-ilmeinen. He lähestyvät sitä kunnioittavasti kuunnellen ja näin saavat esille sen parhaat puolet.

Elina Kylämarkula, Humppila
Taidetta kierrätysmateriaaleista. Työnä räsymatot. Intohimona värit.

Leena Kylämarkula, Humppila
Taidetta tilkuista käyttäen erilaisia lankoja koneelliseen kirjontaan.

Heljä Liukko-Sundström, Humppila
Professori, keramiikkataiteilija. Vastavalmistunut Ateljee Heljä valtatie 9:n varrella Humppilassa. Työskentelee myös Arabian taideosastolla Helsingissä, mutta uniikkityöt syntyvät ja ovat Ateljee Heljässä Humppilassa.

Olli Vasa, Humppila
Toimi aikaisemmin kuvaamataidon opettajana. Hän tekee yhteistyötä Heljä Liukko-Sundströmin kanssa. Olli on suunnitellut Heljä Oy:n rakennukset. Jakaa kesäisin ateljeen Heljän kanssa, mutta talvisin suunnittelee keramiikkamalleja Pohjois-Thaimaassa.