Näyttelyt

ELÄMÄN VÄRIT - kesänäyttely 2024

ELÄMÄN VÄRIT -kesänäyttely

ITU ry:n kesänäyttely ELÄMÄN VÄRIT
Humppilan Lasitehtaalla 7.7.—31.8.2024 !
Tervetuloa avajaisiin sunnuntaina 7.7. klo 19!

Taideyhdistys ITU ry järjestää 20. juhlavuotenaan Elämän Värit -näyttelyn Humppilan Lasitehtaan kauppakeskuksen tyhjillään olevassa liiketilassa, tuulikaapissa sekä muualla sisätiloissa. Näyttely avataan yleisölle sunnuntaina 7.7. ja on avoinna elokuun loppuun 31.8.2024 saakka. Mukana on ITU ry:n uusia ja vanhoja jäseniä, yhteensä 10 taiteilijaa ja useita eri taiteenaloja;  installaatioita, valokuvia, tussipiirustuksia, tekstiilejä, veistoksia sekä maalauksia.



Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat Ritva Finch, Merja Isotalo, Satu Karhumaa, Emmi-Riikka Marin, Sanna Paalu-Larko, Mirja Saarinen, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio, Outileena Uotila ja Anja Yli-Viikari.



Näyttelyn aikana on myös mahdollista päästä tapaamaan itse taiteilijoita kerran viikossa, joka lauantai klo 11-18.00. Taiteilijatapaamisista ilmoitetaan etukäteen myös Taideyhdistys ITU ry:n verkkosivuilla ja somessa. Muina aikoina näyttelyyn voi käydä tutustumassa kauppakeskuksen
 aukioloaikoina klo 8.00–20.00.


Lasitehtaantie 5, Humppila
KAUPPAKESKUS HUMPPILAN LASI – avoinna joka päivä 8–20

Taidenäyttelyä on tukenut Humppilan kunta.

Kätkö-Löytö - Elonkierto 2023

Kätkö – Löytö

Taideyhdistys ITU järjestää arkeologiasta innoitusta saaneen kesänäyttelyn Kätkö – Löytö
Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierrossa, Jokioisilla 27.5.–30.9.2023.

Arkeologi ja taiteilija tutkivat usein samanlaisia asioita; kulttuuria, ihmisten elämää ja niiden jälkiä ja vaikutusta luontoon. Yksinkertaistetusti voi sanoa, että arkeologi tutkii mennyttä­, taiteilija tulevaa.

Näyttelyssä ovat mukana taiteilijat Minna Kemppi, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Pirkko Siivonen-Takku, Eija Tähkäpää, Outileena Uotila, Reika Vesala ja Anja Yli-Viikari. Teoksissaan taiteilijat ovat pohtineet, miten taide ja luonto käyvät ”vuoropuhelua” ja mitä jää jäljelle.

Luonto ja toisaalta vanhat rakennukset ja tavarat ovat innoittaneet taiteilijoita etsimään ja löytämään kätkössä ollutta tai unhoon jäänyttä. Erilaisista materiaaleista tehtyjä teoksia on eläinten tarhauksissa, puissa ja maassa, joten etenkin kesän edetessä vierailija voi tehdä löytöjä, teosten kätkeytyessä luontoon.

Tervetuloa Elonkiertoon nauttimaan maiseman kauneudesta ja löydä taide!

Lisätietoja: Outileena Uotila, 040 825 4454, outileena.uotila@gmail.com

www.taideitu.net

www.elonkierto.fi

Arkeoloogista ajattelua

Arkeoloogista ajattelua - ITU kesänäyttely 2023

ARKEOLOOGISTA AJATTELUA -kesänäyttely

Tässä taidenäyttelyssä kaivetaan maata, mieltä, menneisyyttä, tulevaisuutta, ajatuksia, aatteita, unelmia…

Idun jäsenten ennennäkemätöntä taidetta lukemattomilla tavoilla toteutettuna, mystisessä makasiinissa Humppilassa. Tule, katso koe!

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat Kirsi Heikkilä, Tanja Manta Härmä, Merja Isotalo, Ella Kaakinen, Jenni Kalsola, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Sari Kurka, Niina Laitonen, Heikki Mäntymaa, Suvi-Päivi Prusi, Päivi A Repo, Outi Rämö, Heli Saloniemi, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio, Marja Tuki, Eija Tähkäpää.

2.–23.7.2023
Avoinna joka päivä 11-17
Avajaiset sunnuntaina 2.7. klo 19 alkaen.

Taidemakasiini ITU
Perkiöntie 13, Humppila

Tästä voit ladata teosluettelon PDF-tiedostona:


TAITEILIJAN TESTAMENTTI

Asta Ranttilan taidenäyttely ”Taiteilijan testamentti”

Näyttelytila Vinkkelissä
(Forssan kaupunginkirjaston 2. kerroksessa)
7.12.2022 – 21.1.2023
ma–to 11–19, pe ja aatot 11–17, la 10–14
Suljettu 24.–25.12.2022 ja 6.–7.1.2023

Avajaiset ke. 7.12.2022 klo 18

Lisätietoa Asta Ranttilan Taiteilijan testamentti -hankkeesta ja Astan teoskuvat:
https://taiteilijantestamentti.fi

KÄDEN TIETO

Kesänäyttely – Taidemakasiini ITU, Humppila 4.-17.7.2022.
Avajaiset sunnuntaina 3.7.2022 klo 18 alkaen.

KÄDEN TIETO -näyttelyssä viisitoista ITU ry:n taiteilijaa tulkitsee kukin omalla, luovalla tavallaan kesänäyttelyn teemaa Käden tieto. Näyttely on tekniikoiltaan ja tulkinnoiltaan monipuolinen ja mielenkiintoinen.

Idyllisessä kartanomiljöössä sijaitsevassa Taidemakasiini Idussa on jälleen nähtävänä teoksia laajalla skaalalla: akryylimaalauksia, akvarelleja, automaattipiirustuksia, grafiikkaa, keraamisia veistoksia, kolmiulotteisia kollaaseja, sarjakuvaa, sekatekniikkaa, tilataidetta, valokuvia …sekä ehkä jotain aivan muuta.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Tanja Härmä, Merja Isotalo, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Sari Kurka, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Suvi-Päivi Prusi, Päivi A. Repo, Outi Rämö, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio, Pirkko Teräväinen, Marja Tuki, Eija Tähkäpää

Avoinna joka päivä klo 11-17.
Näyttelyyn on vapaaehtoinen 2€ tukimaksu.
Aukioloaikoina paikalla on vähintään yksi osallistuvista taiteilijoista.

Kuva by Suvi-Päivi ja Niko

IDUNKIERTO

Ulkoilmanäyttely Elonkoerto-esittelypuistossa 29.5.-31.8.2022

Näyttelyn aikana Itu järjestää Elonkierrossa ohjelmaa, johon yleisö pääsee osallistumaan.
10.6., 10.7. ja 10.8. Satu Karhumaa rakentaa jättikokoisia himmeleitä Elonkierron makasiinin kattoon.
10. 7. vietetään kuvataiteen päivää, jolloin Pirkko Siivonen-Takku vetää Elonkierrossa maalaustapahtumaa.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Merja Isotalo, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Pentti Nokkala, Raija Nokkala, Suvi-Päivi Prusi, Pirkko Siivonen-Takku, Outileena Uotila, Reika Vesala

”VESI”

Näyttelyn teema on aina ajankohtainen, elämälle välttämätön vesi. Vuoden tauon jälkeen oli hienoa pystyttää näyttely ja toivottaa vieraat tervetulleiksi. Taidenäyttely teemana ”VESI” oli avoinna 6.-18.7.2021 klo 11-17, Taidemakasiini Idussa.

Taiteilijat: Merja Isotalo, Irja Juusela, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Pentti Nokkala, Raija Nokkala, Asta Ranttila, Päivi Repo, Kerttu Salonen, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio, Leena Suvanto, Pirkko Teräväinen, Marja Tuki, Sirpa Tuomaala, Eija Tähkäpää ja Outileena Uotila.

Kuvat: Niko Skorpio

Kolor-Farbe-Väri

Kirsi Heikkilän, Jenni Kalsolan, Minna Kempin, Tiina Korsimaa-Simolan, Elina Kylämarkulan, Niina Laitosen, Eija Tähkäpään, Outileena Uotilan ja Reika Vesalan teoksia on näyttelyssä Olawassa, Puolassa. Mukana on myös värjärimestari Hannelore Stein Neckerodasta, Saksasta sekä joukko puolalaisia taiteilijoita: Agnieszka Grabowska, Agnieszka Fabisiak, Małgorzata Łuszczyńska, Anna Pilch, Katarzyna Piskorz, Aneta Wizła-Gut ja Agata Żak.

Näyttely on nyt nähtävillä Saksassa Neckerodan värjärikylässä. Teokset siirrettiin sinne Puolasta ja näyttely avattiin lokakuussa 2020.

Kuvia näyttelystä

————————————————————————————————-

Outileena Uotilan performanssi avajaisissa ja muita kuvia

Linnunradan rakastavaiset

Kesänäyttely 8. – 21.7.2019

Näyttelyn avajaiset olivat sunnuntaina 7.7. Heinäkuun seitsemäs päivä oli kesänäyttelymme avajaiset Taidemakasiini Idussa. Se on itämaisen tarun mukaan TÄHTIJUHLAN päivä. Tällöin linnuradan rakastavaiset kutoja Vega ja paimen Altair kohtaavat toisensa, erotakseen jälleen vuodeksi.
Tästä 7.7. päivän yhteensattumasta saimme idean käyttää tätä vanhaa tarinaa kehyskertomuksena näyttelyllemme.

Taiteilijat: Mukana on kutsutut turkulaistaiteilijat Eija Tähkäpää ja Paula Vierikko, sekä Idun jäsenet Tuuli Autio, Eila Heikkilä, Kirsi Heikkilä, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Tiina Korsimaa-Simola, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio ja Reika Vesala.

Avajaisissa muusikko Hooper Santos esitti pasuunalla suomalais-brasilialaista musiikkia ja Outileena Uotila lausui runoja.

Kesänäyttely 2018 ” VÄRI – die Farbe” – Väri taiteessa ja tekstiilissä

3. – 22.7.2018, ti–pe, su klo 11 – 17, Taidemakasiini ITU (Perkiöntie 13, Humppila)

Kesän teemana oli VÄRI – Väri taiteessa ja tekstiilissä. Näinkin yksinkertaisen teeman valitseminen johtuu Kulttuuriyhdistys Kuvion opintomatkasta Saksaan ja siellä Neckerodan kylään, värjäri- ja käsityöläismessuille, jossa idea alkoi syntymään. Siellä mukana olleet taiteilijat ja käsityöläiset saivat kutsun pitämään näyttelyä kesällä 2019. Nyt kesällä 2018 aloitimme samalla teemalla.

Osallistujat: Kirsi Heikkilä・Minna Kemppi・Tiina Korsimaa-Simola・Elina Kylämarkula ・Ulla-Maija Kylämarkula・Niina Laitonen・Raija Nokkala・Pentti Nokkala・Hannelore Stein・Outileena Uotila・Reika Vesala・Pirkko Siivonen-Takku

Tästä: Väri Die Farbe -kasvivärjäystyöpaja la 30.6.2018 Korteniemen perinnetilalla




Juliste Reika Vesala, valokuvat Eila Heikkilä