Kesänäyttely – Taidemakasiini ITU, Humppila 4.-17.7.2022. Avajaiset sunnuntaina 3.7.2022 klo 18 alkaen.
KÄDEN TIETO -näyttelyssä viisitoista ITU ry:n taiteilijaa tulkitsee kukin omalla, luovalla tavallaan kesänäyttelyn teemaa Käden tieto. Näyttely on tekniikoiltaan ja tulkinnoiltaan monipuolinen ja mielenkiintoinen.
Idyllisessä kartanomiljöössä sijaitsevassa Taidemakasiini Idussa on jälleen nähtävänä teoksia laajalla skaalalla: akryylimaalauksia, akvarelleja, automaattipiirustuksia, grafiikkaa, keraamisia veistoksia, kolmiulotteisia kollaaseja, sarjakuvaa, sekatekniikkaa, tilataidetta, valokuvia …sekä ehkä jotain aivan muuta.
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Tanja Härmä, Merja Isotalo, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Sari Kurka, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Suvi-Päivi Prusi, Päivi A. Repo, Outi Rämö, Pirkko Siivonen-Takku, Niko Skorpio, Pirkko Teräväinen, Marja Tuki, Eija Tähkäpää
Avoinna joka päivä klo 11-17. Näyttelyyn on vapaaehtoinen 2€ tukimaksu. Aukioloaikoina paikalla on vähintään yksi osallistuvista taiteilijoista.
Näyttelyn aikana Itu järjestää Elonkierrossa ohjelmaa, johon yleisö pääsee osallistumaan. 10.6., 10.7. ja 10.8. Satu Karhumaa rakentaa jättikokoisia himmeleitä Elonkierron makasiinin kattoon. 10. 7. vietetään kuvataiteen päivää, jolloin Pirkko Siivonen-Takku vetää Elonkierrossa maalaustapahtumaa.
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Merja Isotalo, Satu Karhumaa, Minna Kemppi, Elina Kylämarkula, Niina Laitonen, Pentti Nokkala, Raija Nokkala, Suvi-Päivi Prusi, Pirkko Siivonen-Takku, Outileena Uotila, Reika Vesala
Idun edustajat vastaanottivat 28.10. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen myöntämän kulttuuripalkinnon. ”Vuoden 2021 Esko Aaltosen kulttuuripalkinnon Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys myönsi Taideyhdistys Itu ry:lle Humppilan ja Lounais-Hämeen taide-elämän monipuolisesta kehittämisestä ja rikastuttamisesta. Toiminta on myös ollut kansainvälistä. Erityisesti Taidemakasiini Idun korkeatasoiset kesänäyttelyt Humppilassa ovat ilahduttaneet taiteen ystäviä vuodesta 2005 lähtien.”
Itulaiset ovat hyvin iloisia ja kiitollisia arvokkaasta tunnustuksesta!
Ilppo Aaltonen luovutti palkinnon nykyiselle puheenjohtajalle Pirkko Siivonen-Takulle. Mukana iloitsivat perustajajäsenet Raija Nokkala ja pitkäaikainen pj Elina Kylämarkula. (kuvat Pentti Nokkala ja Eila Heikkilä)
Taideyhdistys Itu ry:n perustajajäsen Asta Ranttila oli tuottelias taiteilija. Hänen jälkeensä jäi runsaslukuinen ja monipuolinen tuotanto erityisesti maalauksia ja grafiikkaa. Itu ry sai idean Astan teosten inventoinnista, dokumentoinnista ja muistonäyttelyn järjestämisestä. Nyt jouduimme siihen tilanteeseen, että oli mietittävä, mitä taiteilijan töille tapahtuu kuoleman jälkeen. Koko projektin kantava idea on tallentaa Asta Ranttilan tuotanto ja tehdä se kaikkien saataville näyttelyiden ja digitaalisen tallennuksen avulla. Tämä on ikään kuin taiteilijan testamentti. Teoksia on paljon ja niinpä taideyhdistys haki projektiin rahoitusta LounaPlussalta. Myöntävä päätös Idun hakemukseen tekee koko projektin ja tarvittavan aputyövoiman ostamisen mahdolliseksi. Projekti huipentuu näyttelyyn Vinkkelissä joulukuussa 2022. Hienoa, että pääsemme kaikki nauttimaan Astan töistä tulevissa näyttelyissä ja verkkojulkaisun muodossa.
Sivustolla taiteilijantestamentti.fi on jo hieman tietoja Asta Ranttilasta. Lisää tulee hankkeen edistyessä ja tietysti kuvia Astan taiteesta.
”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin”. LounaPlussa, Leader, Maaseuturahasto
IMG_2897
Astan töitä työhuoneessa Kuvan otti Elina Kylämarkula
Kirsi Heikkilän, Jenni Kalsolan, Minna Kempin, Tiina Korsimaa-Simolan, Elina Kylämarkulan, Niina Laitosen, Eija Tähkäpään, Outileena Uotilan ja Reika Vesalan teoksia on näyttelyssä Olawassa, Puolassa. Mukana on myös värjärimestari Hannelore Stein Neckerodasta, Saksasta sekä joukko puolalaisia taiteilijoita: Agnieszka Grabowska, Agnieszka Fabisiak, Małgorzata Łuszczyńska, Anna Pilch, Katarzyna Piskorz, Aneta Wizła-Gut ja Agata Żak.
Näyttely on nyt nähtävillä Saksassa Neckerodan värjärikylässä. Teokset siirrettiin sinne Puolasta ja näyttely avattiin lokakuussa 2020.
Kuvia näyttelystä
————————————————————————————————-
Outileena Uotilan performanssi avajaisissa ja muita kuvia
3. – 22.7.2018, ti–pe, su klo 11 – 17, Taidemakasiini ITU (Perkiöntie 13, Humppila)
Kesän teemana oli VÄRI – Väri taiteessa ja tekstiilissä. Näinkin yksinkertaisen teeman valitseminen johtuu Kulttuuriyhdistys Kuvion opintomatkasta Saksaan ja siellä Neckerodan kylään, värjäri- ja käsityöläismessuille, jossa idea alkoi syntymään. Siellä mukana olleet taiteilijat ja käsityöläiset saivat kutsun pitämään näyttelyä kesällä 2019. Nyt kesällä 2018 aloitimme samalla teemalla.