Avainsana-arkisto: Reika Vesala

Alman akka 5 ja 6, 28.6. – 3.9.06

Taidenäyttely teemana aika
Avoinna 28.6. – 3.9.06
ti – pe, su 12 -18, la 12 – 14
Taidemakasiini, Perkiöntie, Humppila

Taideyhdistys ITU ry:n kokouksessa huomattiin, että moni jäsenistä on syntynyt vuonna 1956, siksi päätettiin kutsunäyttelystä saman ikäisille. Teema laajeni käsittämään aikaa yleensä, ja näytteillä on sekä nuorempien, että vanhempien taiteilijoiden töitä. Teokset kertovat ajan kulusta, elämästä, kiireestä, rauhallisuudesta, perinteistä ja uusista urista. Esittämisen keinoina ovat video- ja ääniteokset, maalaukset esittävästä naivismin kautta abstraktiin, grafiikka, valokuvakollaasit ja installaatiot. Kaikki näyttelyn taiteilijat ovat iästä riippumatta valmiita oppimaan uutta ja kokeilemaan. Monien töitä on ollut esillä näyttelyissä sekä Suomessa ja ulkomailla.

Taiteilijat: Helinä Hukkataival, Soile Iivonen, Ari Kovero, Elina Kylämarkula, Ulla-Maija Kylämarkula, Tuija Maija Laine, Leena Miettinen, Raija Nokkala, Seppo Pessinen, Tuire Punkki, EevaMaria Salo, Pirkko Siivonen, Maija Tuurna, Tiina Tuurna ja Reika Vesala.


Yläkerran installaatio

Elina Kylämarkula
Humppila
synt. 1956

Tilateos on tehty vanhoista lakanoista, kuten ennen kuivattiin lakanoita vintillä. Muodostuu valkoinen tila, johon voi pujahtaa omaan rauhaansa. Sieltä voi löytää kesän kukkia kuivamassa.

Elinalle tekstiili on läheinen materiaali, mutta myös piirtäminen ja maalaaminen ovat rakkaita. Taidemakasiini on Elinan kotitilan Urpolan pihapiirissä, vastapäätä Elinan kutomoa ja galleriaa.

Keskikerros

Raija Nokkala
Uusikaupunki
synt. 1956

Raija on tuonut makasiinin laariin elämänkerran kerrottuna naivistisilla tauluilla, kengillä ja synttärikakuilla. Toisessa tilassa on muuta ajankulkua, niin kiireistä kuin rauhallistakin.

Raija on reippaan ja iloisen poikkitaiteellinen; öljy- ja akryylimaalausten lisäksi hän tekee teatterityötä. Hänen töitään on ollut useana vuonna Iittalan naivistit –näyttelyssä.

Ari Kovero
Helsinki
synt. 1964

Näyttelyn teokset ovat voimakkaita öljyväritöitä, jotka on tehty lähinnä palettiveitsellä. Taivaallisen ilotulituksen kuviot ovat saaneet vaikutteita van Goghin auringonkukista ja joissain töissä tekijä tuntee sukulaisuutta Reidar Särestöniemen kanssa.

Pirkko Siivonen
Loimaa
synt. 1943

Näyttelyssä on kolme akvarellia. Niistä ”Silmätön ja kädetön” kuvaa surua, yhteytenä lapsuuden tapahtumiin on äidiltä 6-vuotiaana saatu nukke.

Pirkko innostuu herkästi, etsii uutta, mutta kokee esittävyyden haasteellisimmaksi. Hän tekee akvarelleja kerrosmaalauksen tapaan.

Leena Miettinen
Forssa
synt. 1954

Tiimalasiaihe toistuu tekstiilityössä ja painetuissa linoleumleikkauksissa.

Leena opettaa koulussa käsityötä ja kuvataidetta. Hän valokuvaa, tekee akvarelleja, monotypioita, töitä suomenlampaan villasta ja nyplättyjä koruja. Usein töissä on materiaalien uusiokäyttöä.

Maija Tuurna
Espanja, Andalusia
synt. 1958

Näyttelyssä on sarja töitä otsikolla: ”What color is happiness? – Brilliant color is a balm for the soul”, ”Minkä värinen on onni? – Loistava väri on balsamia sielulle”.

Taiteilija maalaa teoksensa käyttäen öljyväriä. Toisinaan hän yhdistää maalauksiinsa kollaasia, kuten kuviollista tapettia. Hän on koloristi. Värit ovat valovoimaisia ja puhtaita.

Seppo Pessinen
Somero
synt. 1955

Seppo Pessinen on kuvannut saaristomaisemia Houtskärissä ja Korppoossa. Teokset ovat digitaalisia kollaaseja 2 – 9 eri valokuvasta.

Seppo on ollut jo kolmenkymmenen vuoden ajan lehtikuvaaja mm. Forssan Lehdessä, mutta kollaasit ovat uusi aluevaltaus, ja ensimmäistä kertaa esillä tässä näyttelyssä.

Reika Vesala
Forssa

Reikan teoksessa ”Aika” on yhdistetty maalaus, narusommitelma ja liikkuvat viisarit.

Reika käyttää eri materiaaleja. Lähtökohtana monissa töissä on ollut spontaanius, intuitio ja elämyksellisyys. Työt ovat usein poikkitaiteellisia ja Reika tekee niitä mielellään ryhmässä. Japanilaissyntyisen Reika Vesalan omista töistä tunnetuimpia ovat narutyöt – rihmataide, joka kertoo ihmisten välisistä yhteyksistä ja lujuudesta, mutta myös takertumisesta.

Ulla-Maija Kylämarkula
Humppila
synt. 1929

Ulla-Maija on maalannut amarylliksen kukkien kehitystä melkein kuukauden ajan, lähes joka päivä. Näyttelyssä on myös keramiikkareliefejä mm. ”Kahven ryystäjä”.

Ulla-Maija piirtää ja maalaa vesiväreillä mielellään kukka-aiheita. Hänen työnsä kertovat usein tarinan. Hän on Urpolan vanha emäntä, jolle taiteen tekeminen on ollut aina tärkeää.

Eeva Maria Salo
Humppila

Aikalaatikossa kulkevat vanhat valokuvat ja aika-aiheiset tekstit, valikoimaa voi täydentää ja teoksen laatoista voi koostaa aina uusia sommitelmia.

Eeva Maria on valmistunut öljyvärimaalariksi, mutta on joutunut luopumaan tekniikasta. Hän käyttää vesiliukoisia värejä, kokeilee ja etsii erilaisia materiaaleja ja vaihtoehtoja mielialavaihtelujen mukaan. Hän opettaa Loimaan Ammatti-Instituutissa.

Tuija Maija Laine
Helsinki – Punkalaidun

Tuija Maijan työt kertovat posliininmaalauksen keinoin hänen elämänsä kahdesta tärkeästä ajankohdasta. Hän oli ennen kirjanpitäjä, mutta heitti tilikirjat taivaan tuuliin ja kuvasi tapahtuman tyylikkääseen lautaseen.(IRRALLAAN I ). Alkoi aika päätoimisena posliininmaalaajana ja maalauksen opettajana. Posliininmaalaajan ammattitutkinto oli jo aikaisemmin suoritettu. Puolison poismeno viritti saman tunnelman maljakkoon (IRRALLAAN II).

Tiina Tuurna
Tampere
synt. 1956

Tiinan ääniteos luo pienen pojan muotokuvan päivän aikana tallennetuista tuokiokuvista.

Tiina Tuurna on kuvataiteilija, jolle yhteiskunta on tärkeä. Tiina tekee performansseja, ympäristötaidetta ja yhteisötaidetta yhdistäen eri elementtejä toisiinsa sekä luontoon liittyen. Töissä vuorovaikutus on tärkeää. Työt ovat rauhallisia ja luonnolla on niissä tärkeä osa.

Videokellari

Tuire Punkki
Kuopio

Tuire Punkin kaksi videota ovat lyhyet mutta ytimekkäät dokumentit kahdesta maaseudun vahvasta naisesta ja heidän lehmistään. Haastatteluissa on kiteytty lehmien hoitoon liittyvät ilot ja surut.

Tuire työskentelee valokuvauksen ja videon parissa. Aiheena on usein arkielämä, josta nostetaan esiin kysymyksiä, tarinoita ja näkökulmia. Ihmisen olemuksen muuttuminen kiehtoo.

Soile Iivonen
Tampere

Soile Iivosen teoksessa on surrealistinen tunnelma, joka syntyy silmien hypnoottisesta liikkeestä. Video on koostettu seitsemän 12 – 80 –vuotiaan ihmisen silmien lähikuvista. Liike kuvaa elämän ja sukupolvien kiertoa.

Soilen teosten aiheena ovat löytöretket ympäröivään maailmaan, ihmiset ja luonnon monimuotoisuus. Tärkeää on saada aikaan vuorovaikutus teoksen ja sen katsojan välille. Ilmaisuvälineitä ovat valokuvaus, video, ympäristötaide, kuvanveisto ja metalligrafiikka sekä tekniikoiden yhdistely.

Helinä Hukkataival
Tampere
synt. 1941

Valkosävyisessä videoteoksessa ”Unelma” Helinä Hukkataival kysyy, kestääkö rakkaus, kun unelmat ja arki kohtaavat.

Helinä Hukkataival on monipuolinen: hän on maalannut ja valokuvannut, tehnyt installaatioita ja videoita sekä esittänyt performansseja. 1980-luvulta lähtien hän on esittänyt satakunta erilaista performanssia. Ne ovat usein muodoltaan hiottuja, seremonian kaltaisia tapahtumia. Hukkataipaleen taide on luonteeltaan mietiskelevää, syventyvää, hiljaista. Hukkataival sai valtion kuvataidepalkinnon vuonna 2004.